Nuorten liikkumattomuus on noussut huolestuttavaksi ilmiöksi. Tutkimusten mukaan vain noin neljännes 15-vuotiaista täyttää päivittäiset liikuntasuositukset. EasyFit- ja LadyLine-kuntokeskusketjut haluavat kantaa kortensa kekoon jakamalla kesäksi 2025 yhteensä 1500 ilmaista treenistipendiä 15–18-vuotiaille nuorille.
Treenistipendi tarjoaa nuorelle mahdollisuuden tutustua kuntosaliharjoitteluun ja monipuoliseen liikkumiseen koko kesän ajan veloituksetta. Treenistipendiin kuuluu alkuopastus, nuorille suunnattu treeniohjelma sekä pääsy virtuaalitunneille, online-treenikirjastoon ja live-ryhmäliikuntaan.
”Haluamme antaa nuorille konkreettisen mahdollisuuden löytää liikunnan ilon ja mielekkään tavan edistää omaa hyvinvointia. Siksi haluamme olla mukana rakentamassa matalan kynnyksen ensikokemusta treenaamisesta” kertoo Mikko Nummenmaa, EasyFitin ja LadyLinen liiketoimintajohtaja.
Suunnattu vähiten liikkuville
Kuntosaliharrastus on kasvanut nopeasti nuorten keskuudessa, mutta moni jää myös kokonaan liikunnan ulkopuolelle. Treenistipendikampanjan ytimessä ovat juuri ne nuoret, joilla ei ole aiempaa kokemusta saliharjoittelusta tai mahdollisuutta harrastaa säännöllisesti.
”Viime vuonna kampanja sai upean vastaanoton, ja moni nuori pääsi ensimmäistä kertaa elämässään kiinni liikunnan rytmiin. Se on meille tämän työn paras palkinto” sanoo markkinointipäällikkö Mirkka Järvi.
Nuoret kokivat stipendin onnistuneeksi
Stipendillä aiemmin treenanneet ovat kokeneet stipendit merkitykselliseksi ja antoivat kokonaisuudesta kouluarvosanan 9+.
Nuorten antamia palautteita:
”Matala kynnys ilmoittautua, ilmainen treenaaminen, ystävällinen henkilökunta ja mahdollisuus aloittaa salilla käynti ilman paineita.”
”Oli tosi hyvä kokemus ei jäänyt mitään kehitettävää mieleen!”
”Pääsi maksuttomasti kokeilemaan ja tutustumaan kuntosalimaailmaan, ja kiinnostumaan uusista asioista.”
”Sai pitkän ajan saada kiinni harjoittelusta, tuki, salin aukioloajat ja kiva henkilökunta! Myös salin muut treenaajat tekivät hyvän ilmapiirin.”
”Omasta mielestä just hyvä ei tarvi parannella.”
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen tapahtuu verkkosivulomakkeella ja stipendit jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen aukeaa 2.5. klo 9:00.
Lisätiedot: www.easyfit.fi/fi/nuorten-treenistipendit ja www.ladyline.fi/fi/nuorten-treenistipendit
